Yhdistyslaki

1 LUKU
Yleisiä säännöksiä
1 §
Soveltamisala
Yhdistyksen saa perustaa aatteellisen tarkoituksen yhteistä toteuttamista varten.
Tarkoitus ei saa olla lain tai hyvien tapojen vastainen.
Yhdistykseen sovelletaan tätä lakia.
2 §
Soveltamisalan rajoitukset
Tämä laki ei koske yhteisöä, jonka tarkoituksena on voiton tai muun välittömän
taloudellisen edun hankkiminen siihen osalliselle taikka jonka tarkoitus tai toiminnan
laatu muuten on pääasiassa taloudellinen.
Yhteisöön, joka on lailla tai asetuksella järjestetty erityistä tarkoitusta varten, tätä
lakia sovelletaan vain sikäli kuin niin on erikseen säädetty.
Uskonnollisista yhdyskunnista on voimassa, mitä niistä on erikseen säädetty.
3 §
Kielletyt yhdistykset
Yhdistys, joka on katsottava jäseniltä vaadittavan kuuliaisuuden ja
joukkomuodostelmiin tai ryhmityksiin jakautumisen perusteella taikka aseellisen
varustautumisen vuoksi kokonaan tai osittain sotilaalliseen tapaan järjestetyksi, on
kielletty.
4 §
Luvanvaraiset yhdistykset
Yhdistystä, jonka toimintaan kuuluu harjoituttaminen ampuma-aseiden käyttöön ja
joka ei ole yksinomaan metsästystä varten, ei saa perustaa ilman lääninhallituksen
lupaa.
5 §
Taloudellinen toiminta
Yhdistys saa harjoittaa vain sellaista elinkeinoa tai ansiotoimintaa, josta on määrätty
sen säännöissä tai joka muutoin välittömästi liittyy sen tarkoituksen toteuttamiseen
taikka jota on pidettävä taloudellisesti vähäarvoisena.
*Ks. myös laki taloudellista toimintaa harjoittavan yhdistyksen muuttamisesta
osuuskunnaksi 26.5.1989/502.
6 §
Rekisteröinnin oikeusvaikutukset
Yhdistys voi hankkia oikeuksia ja tehdä sitoumuksia sekä olla asianosaisena
tuomioistuimessa ja muun viranomaisen luona, jos se on rekisteröity siten kuin tässä
laissa säädetään.
Rekisteröidyn yhdistyksen jäsenet eivät vastaa henkilökohtaisesti yhdistyksen
velvoitteista.
2 LUKU
Yhdistyksen perustaminen
7 §
Perustamiskirja
Yhdistyksen perustamisesta on tehtävä perustamiskirja, johon on liitettävä
yhdistykselle laaditut säännöt. Perustamiskirja on päivättävä ja vähintään kolmen
yhdistyksen jäseneksi liittyvän allekirjoitettava. Perustajana olevan luonnollisen
henkilön tulee olla 15 vuotta täyttänyt.
8 §
Säännöt
Yhdistyksen säännöissä on mainittava:
1) yhdistyksen nimi;
2) yhdistyksen kotipaikkana oleva Suomen kunta;
3) yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot;
4) jäsenen velvollisuudesta suorittaa yhdistykselle jäsenmaksuja ja muita maksuja;
5) yhdistyksen hallituksen jäsenten ja yhdistyksen tilintarkastajien lukumäärä tai
vähimmäis- ja enimmäismäärä sekä toimikausi;
6) yhdistyksen tilikausi;
7) milloin yhdistyksen hallitus ja tilintarkastajat valitaan, tilinpäätös vahvistetaan ja
vastuuvapaudesta päätetään;
8) miten ja missä ajassa yhdistyksen kokous on kutsuttava koolle; sekä
9) miten yhdistyksen varat on käytettävä, jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan.
9 §
Kaksikielisyys, yhdistyksen nimi
Yhdistyksen säännöissä voidaan määrätä, että yhdistys on sekä suomen- että
ruotsinkielinen. Tällainen yhdistys voidaan 51 §:ssä säädetyin edellytyksin merkitä
rekisteriin kaksikielisenä.
Sen lisäksi, mitä 1 momentista seuraa, kaikkien yhdistysten säännöissä voidaan
määrätä, että yhdistyksellä on suomenkielinen, ruotsinkielinen ja saamenkielinen nimi
taikka nimi kahdella mainituista kielistä, jolloin mitä tahansa asianomaisista nimistä
voidaan käyttää yhdistyksen nimenä.
3 LUKU
Jäsenyys
10 §
Jäsenet
Yhdistyksen jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, yhteisö ja säätiö.
Jos yhdistyksen varsinaisena tarkoituksena on vaikuttaa valtiollisiin asioihin, saavat
yhdistyksen jäseninä olla vain Suomen kansalaiset ja sellaiset ulkomaalaiset, joilla on
kotipaikka Suomessa, sekä sellaiset yhdistykset, joissa tai joihin suoraan tai välillisesti
kuuluvissa yhdistyksissä on jäseninä vain edellä mainittuja henkilöitä.
(29.12.1989/133 1)
3 momentti on kumottu L:lla 30.12.1992/1614.
11 §
Jäsenluettelo
Yhdistyksen jäsenistä on hallituksen pidettävä luetteloa. Luetteloon on merkittävä
kunkin jäsenen täydellinen nimi ja kotipaikka. (30.12.1992/1614)
Yhdistyksen jäsenelle on pyydettäessä varattava tilaisuus tutustua 1 momentissa
tarkoitettuihin tietoihin. Jäsenluettelossa olevien tietojen luovuttamisesta muutoin
säädetään henkilörekisterilaissa (471/87). Luovuttamisesta voi päättää yhdistyksen
hallitus.
12 §
Jäseneksi liittyminen
Sen, joka tahtoo liittyä yhdistyksen jäseneksi, on ilmoitettava aikomuksestaan
yhdistykselle. Jäseneksi hyväksymisestä päättää hallitus, jollei säännöissä ole toisin
määrätty.
13 §
Yhdistyksestä eroaminen
Jäsenellä on oikeus milloin tahansa erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti
yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Jäsen voi myös erota ilmoittamalla
siitä yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Säännöissä voidaan
määrätä, että eroaminen tulee voimaan vasta määrätyn ajan kuluttua
eroamisilmoituksen tekemisestä. Aikaa ei saa määrätä yhtä vuotta pitemmäksi.
14 §
Yhdistyksestä erottaminen
Yhdistys voi erottaa jäsenen säännöissä mainitulla erottamisperusteella.
Yhdistyksellä on kuitenkin aina oikeus erottamiseen, jos jäsen:
1) on jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä
sitoutunut;
2) on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut
yhdistystä; tai
3) ei enää täytä laissa tai yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
15 §
Erottamismenettely
Jäsenen erottamisesta päättää yhdistys kokouksessaan, jollei säännöissä ole toisin
määrätty. Päätöksessä on mainittava erottamisen syy. Jäsen ei ole yhdistyksen
kokouksessa esteellinen äänestämään itseään koskevasta erottamisasiasta.
Ennen päätöksen tekemistä asianomaiselle jäsenelle on varattava tilaisuus selityksen
antamiseen asiassa paitsi milloin erottamisen syynä on jäsenmaksun maksamatta
jättäminen.
Jos erottamisesta sääntöjen mukaan päättää hallitus, voidaan säännöissä määrätä, että
jäsenellä on oikeus saattaa erottaminen säännöissä määrätyssä ajassa yhdistyksen
kokouksen ratkaistavaksi. Säännöissä voidaan määrätä, että yhdistys voi katsoa
jäsenen eronneeksi yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa säännöissä
määrätyn ajan maksamatta.
4 LUKU
Päätösvalta
16 §
Päätösvallan käyttäjät
Päätösvalta yhdistyksessä kuuluu sen jäsenille.
Säännöissä voidaan kuitenkin jäljempänä säädetyllä tavalla määrätä, että päätösvaltaa
käyttävät:
1) yhdistyksen valtuutetut;
2) yhdistyksessä sekä siihen suoraan tai välillisesti kuuluvissa yhdistyksissä jäseninä
olevat yksityiset henkilöt liittoäänestyksessä.
17 §
Jäsenten päätösvalta
Jäsenet käyttävät päätösvaltaansa yhdistyksen kokouksessa.
Säännöissä voidaan määrätä, että jäsenet käyttävät säännöissä erikseen mainituissa
asioissa päätösvaltaansa erillisissä äänestystilaisuuksissa tai postitse.
18 §
Valtuutettujen päätösvalta
Jos päätösvaltaa annetaan valtuutetuille, säännöissä on mainittava valtuutettujen
lukumäärä tai sen määräytymistapa sekä toimikausi, valitsemistapa ja tehtävät.
Säännöissä voidaan myös määrätä, että valtuutettujen paikat tai osa niistä on jaettava
yhdistyksenjäsenten tai näiden muodostamien ryhmien kesken säännöissä mainituilla
perusteilla. Tällöin voidaan myös määrätä, että valtuutetut on valittava asianomaisten
jäsenten tai ryhmien asettamista ehdokkaista. Jos joku on laiminlyönyt ehdokkaitten
asettamisen, voidaan valtuutetut valita muiden asettamista ehdokkaista.
Valtuutetut käyttävät päätösvaltaansa kokouksessa.
19 §
Liittoäänestys
Päätösvaltaa voidaan säännöissä määrätä käytettäväksi liittoäänestyksessä sellaisessa
yhdistyksessä, jonka jäseninä sääntöjen mukaan on vain yhdistyksiä tai yhdistyksiä ja
yksityisiä henkilöitä. Säännöissä on mainittava, missä asioissa tai millä edellytyksillä
päätösvaltaa käytetään liittoäänestyksessä.
Liittoäänestys toimitetaan erillisissä äänestystilaisuuksissa tai postitse.
5 LUKU
Päätöksenteko
20 §
Yhdistyksen kokous
Yhdistyksen kokous on pidettävä säännöissä määrättynä aikana. Jos sitä ei ole
kutsuttu koolle, on jokaisella yhdistyksen jäsenellä oikeus vaatia kokouksen pitämistä.
Yhdistyksen ylimääräinen kokous on pidettävä, kun yhdistyksen kokous niin päättää
tai hallitus katsoo siihen olevan aihetta taikka vähintään yksi kymmenesosa
yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten
vaatii. Jos yhdistyksen jäseninä sääntöjen mukaan voi olla vain yhdistyksiä tai
yhdistyksiä ja yksityisiä henkilöitä, voidaan säännöissä määrätä, että vähemmistö,
joka voi vaatia ylimääräisen kokouksen pitämistä, on pienempi tai suurempi kuin yksi
kymmenesosa. Muun yhdistyksen säännöissä voidaan määrätä vain pienemmästä
vähemmistöstä.
Vaatimus kokouksen pitämisestä on esitettävä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle.
Hallituksen on viipymättä vaatimuksen saatuaan kutsuttava kokous koolle. Jollei
kokousta ole kutsuttu koolle tai vaatimusta ole voitu esittää hallitukselle,
lääninhallituksen tulee kokouksen pitämistä vaatineen jäsenen hakemuksesta
oikeuttaa hakija kutsumaan kokous koolle yhdistyksen kustannuksella tai velvoittaa
hallitus siihen sakon uhalla.
21 §
Valtuutettujen kokous
Mitä tässä laissa säädetään yhdistyksen kokouksesta, koskee soveltuvin osin myös
valtuutettujen kokousta. Valtuutettujen ylimääräinen kokous on kuitenkin pidettävä
vain, kun valtuutetut niin päättävät tai hallitus katsoo siihen olevan aihetta taikka 20
§:n 2 momentissa mainittu määrä valtuutettuja sitä ilmoittamansa asian käsittelyä
varten vaatii.
22 §
Muun päätöksenteon järjestäminen
Jos säännöissä mainittu asia on yhdistyksessä päätettävä määrättynä aikana erillisissä
äänestystilaisuuksissa tai postitse eikä näin ole menetelty, on yhdistyksen jäsenellä
oikeus kirjallisesti vaatia hallitukselta tällaisen päätöksenteon järjestämistä. Jollei
hallitus vaatimuksesta huolimatta ole järjestänyt päätöksentekoa tai vaatimusta ole
voitu esittää hallitukselle, lääninhallituksen tulee päätöksenteon järjestämistä
vaatineen jäsenen hakemuksesta oikeuttaa hakija järjestämään äänestystilaisuus tai
postiäänestys yhdistyksen kustannuksella tai velvoittaa hallitus siihen sakon uhalla.
23 §
Kokouksessa päätettävät asiat
Yhdistyksen, tai jos säännöissä on niin määrätty, valtuutettujen kokouksessa on
päätettävä
1) yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta;
2) kiinteistön luovuttamisesta tai kiinnittämisestä taikka yhdistyksen toiminnan
kannalta huomattavan muun omaisuuden luovuttamisesta;
3) 30 §:ssä tarkoitetusta äänestys- ja vaalijärjestyksestä;
4) hallituksen tai sen jäsenen taikka tilintarkastajan valitsemisesta tai erottamisesta;
5) tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä; sekä
6) yhdistyksen purkamisesta.
Säännöissä voidaan määrätä, että hallitus voi päättää yhdistyksen omaisuuden
myymisestä, vaihtamisesta ja kiinnittämisestä.
24 §
Kokouskutsu
Yhdistyksen kokous on kutsuttava koolle siten kuin säännöissä on määrätty.
Kokouskutsussa on mainittava kokouksen aika ja paikka. Päätöstä 23 §:ssä mainitussa
ja muussa siihen verrattavassa asiassa ei kokouksessa saa tehdä, ellei asiaa ole
mainittu kokouskutsussa.
25 §
Jäsenen äänioikeus
Jollei säännöissä ole toisin määrätty, jokaisella 15 vuotta täyttäneellä jäsenellä on
äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi ääni. Yksityinen henkilö ei voi käyttää
äänioikeuttaan asiamiehen välityksellä, ellei säännöissä ole niin määrätty.
Säännöissä voidaan määrätä, että määrätyn ajan jäsenmaksunsa maksamisen
laiminlyönyt ei saa käyttää äänioikeuttaan. Säännöissä voidaan määrätä, että
voidakseen käyttää kokouksessa äänioikeutta jäsenen on ilmoitettava
osallistumisestaan kokoukseen etukäteen yhdistykselle viimeistään kokouskutsussa
mainittuun päivään mennessä.
26 §
Esteellisyys yhdistyksen kokouksessa
Jäsen ei saa yhdistyksen kokouksessa äänestää eikä tehdä päätösehdotuksia
päätettäessä hänen ja yhdistyksen välisestä sopimuksesta tai muusta asiasta, jossa
hänen yksityinen etunsa on ristiriidassa yhdistyksen edun kanssa.
Hallituksen jäsen tai muu, jolle on uskottu yhdistyksen hallintoon kuuluva tehtävä, ei
saa äänestää päätettäessä tilintarkastajan valitsemisesta tai erottamisesta,
tilinpäätöksen vahvistamisesta taikka vastuuvapauden myöntämisestä, kun asia
koskee hallintoa, josta hän on vastuussa.
Mitä 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen henkilöiden esteellisyydestä on säädetty, koskee
myös heidän asiamiestään tai edustajaansa.
27 §
Päätöksentekojärjestys
Yhdistyksen päätökseksi tulee, jollei säännöissä ole toisin määrätty:
1) se mielipide, jota on kannattanut yli puolet äänestyksessä annetuista äänistä;
2) äänten mennessä tasan se mielipide, jota kokouksen puheenjohtaja ilmoittaa
kannattavansa, tai, jos päätös tehdään erillisissä äänestystilaisuuksissa tai postitse,
arvalla ratkaistava tulos; sekä
3) sääntöjen muuttamista, yhdistyksen purkamista tai yhdistyksen omaisuuden
pääosan luovuttamista koskevassa asiassa se mielipide, jota on kannattanut vähintään
kolme neljäsosaa äänestyksessä annetuista äänistä.
Päätös sääntöjen muuttamisesta 17 §m 2 momentissa tai 19 §:n 1 momentissa
tarkoitetulla tavalla taikka siten, että enemmistövaalitapa korvataan suhteellisella
vaalitavalla, on kuitenkin pätevä, jos päätöstä on kannattanut yli puolet äänestyksessä
annetuista äänistä ja se muutoin on tehty siten kuin sääntöjen muuttamisesta on
säädetty tai määrätty.
Sen estämättä mitä jäljempänä säädetään päätöksen mitättömyydestä, on päätös
sääntöjen muuttamisesta, joka koskee vaalin toimittamistapaa, jäsenen äänimäärää,
toimielimen kokoonpanoa taikka jäsenen maksuvelvollisuutta, pätevä, vaikka muutos
johtaisi jäsenelle säännöissä taatun erityisen edun tai jäsenten yhdenvertaisuuden
loukkaamiseen, jos päätös on tehty siten kuin 1 momentin 3 kohdassa tai 2
momentissa tarkoitetussa tapauksessa sanotussa momentissa on säädetty.
Jos yhdistys sääntöjensä mukaan kuuluu toiseen yhdistykseen, voidaan säännöissä
määrätä, että niiden muuttamiseen vaaditaan myös sen yhdistyksen hyväksyminen,
johon yhdistys suoraan tai välillisesti kuuluu.
28 §
Vaalit
Kokouksessa toimitettavassa vaalissa noudatetaan enemmistövaalitapaa, jollei
henkilövalinta tapahdu yksimielisesti tai jollei säännöissä ole toisin määrätty.
Erillisissä äänestystilaisuuksissa tai postitse toimitettavassa vaalissa noudatetaan
suhteellista vaalitapaa, jollei säännöissä ole toisin määrätty. Kaikille päätösvallan
käyttöön oikeutetuille on turvattava oikeus osallistua ehdokkaiden asettamiseen vaalia
varten.
29 §
Vaalien toimittaminen
Enemmistövaalitapaa käytettäessä tulevat valituiksi eniten ääniä saaneet, jollei
säännöissä ole vaadittavasta enemmistöstä muuta määrätty. Jos vaali lain tai sääntöjen
mukaan on toimitettava suhteellisena vaalina, säännöissä on määrättävä, miten vaali
tällöin toimitetaan.
Suhteellinen vaali voidaan säännöissä määrätä toimitettavaksi:
1) ehdokaslistoja käyttäen siten, että kukin ääni annetaan ehdokaslistalle
kokonaisuudessaan, jolloin kullakin ehdokaslistalla ensimmäisenä oleva saa
vertausluvukseen ehdokaslistan saaman koko äänimäärän, toisena oleva puolet
äänimäärästä, kolmantena oleva yhden kolmasosan äänimäärästä ja niin edelleen ja
valituiksi tulevat määräytyvät ehdokkaiden vertauslukujen mukaisessa järjestyksessä;
2) ehdokaslistoja käyttäen, mutta siten, että kukin ääni annetaan jollekin
ehdokaslistassa olevalle ehdokkaalle, jolloin kullakin ehdokaslistalla ääniä eniten
saanut saa vertausluvukseen ehdokaslistan saaman koko äänimäärän, toisena oleva
puolet äänimäärästä, kolmantena oleva yhden kolmasosan äänimäärästä ja niin
edelleen ja valituiksi tulevat määräytyvät ehdokkaiden vertauslukujen mukaisessa
järjestyksessä;
3) ehdokaslistoja käyttämättä siten, että vaalissa jokainen annettu ääni jaetaan
vaalilippuun merkittyjen ehdokkaiden kesken ensimmäisenä olevan ehdokkaan
saadessa yhden äänen, toisena olevan puoli ääntä, kolmantena olevan yhden
kolmasosan ääntä ja niin edelleen ja valituiksi tulevat määräytyvät ehdokkaiden
saamien äänien mukaisessa järjestyksessä; sekä
4) muulla säännöissä määrätyllä tavalla.
Suhteellinen vaali toimitetaan suljetuin lipuin. Tasatulos vaalissa ratkaistaan arvalla.
30 §
Aänestys- ja vaalijärjestys
Jos yhdistyksen päätösvaltaa käytetään erillisissä äänestystilaisuuksissa tai postitse,
yhdistyksen on hyväksyttävä tätä varten äänestys- ja vaalijärjestys, johon on otettava
tarvittavat äänestystä ja vaalia koskevat tämän lain säännöksiä ja yhdistyksen sääntöjä
täydentävät määräykset.
31 §
Pöytäkirjan laatiminen
Kokouksen puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että kokouksessa tehdyistä
päätöksistä laaditaan pöytäkirja. Pöytäkirja on kokouksen puheenjohtajan
allekirjoitettava sekä vähintään kahden kokouksessa sitä varten valitun henkilön
tarkastettava tai yhdistyksen itsensä hyväksyttävä.
Jos päätösvaltaa on käytetty erillisissä äänestystilaisuuksissa tai postitse, yhdistyksen
hallituksen on huolehdittava siitä, että menettelystä päätöksenteossa, äänten
laskennasta ja sen tuloksesta sekä tehdystä päätöksestä laaditaan päivätty ja
hallituksen puheenjohtajan allekirjoittama pöytäkirja.
Yhdistyksen jäsenellä on oikeus pyynnöstä saada 1 ja 2 momentissa tarkoitetut
pöytäkirjat nähtäväkseen.
32 §
Päätöksen moitteenvaraisuus
Jos yhdistyksen päätös ei ole syntynyt asianmukaisessa järjestyksessä tai jos se
muutoin on lain tai yhdistyksen sääntöjen vastainen, voi yhdistyksen jäsen, hallitus ja
hallituksen jäsen nostaa kanteen yhdistystä vastaan päätöksen julistamiseksi
pätemättömäksi. Oikeutta moitekanteen nostamiseen ei ole sillä, joka on kokouksessa
myötävaikuttanut päätöksen tekemiseen.
Kanne on pantava vireille kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä tai, jos
päätös on tehty erillisissä äänestystilaisuuksissa tai postitse, kolmen kuukauden
kuluessa siitä, kun päätöstä koskeva pöytäkirja on päivätty. Jollei kannetta nosteta
määräajassa, on päätöstä pidettävä pätevänä. Jos yhdistyksen hallitus on nostanut
kanteen, yhdistyksen kokous on viipymättä kutsuttava koolle valitsemaan edustaja
vastaamaan yhdistyksen puolesta.
33 §
Päätöksen mitättömyys
Päätös on moitekanteesta riippumatta mitätön, jos se loukkaa sivullisen oikeutta.
Mitätön on myös päätös, joka vähentää yhdistyksen jäsenellä sääntöjen mukaan
olevaa erityistä etua yhdistyksessä taikka sisällöltään tai päätöksentekotavaltaan
olennaisesti loukkaa jäsenen yhdenvertaisuutta, jollei 27 §:n 3 momentista muuta
johdu.
Yhdistyksen jäsen, hallitus tai hallituksen jäsen sekä se, joka katsoo päätöksen
loukkaavan oikeuttaan, voi nostaa kanteen yhdistystä vastaan sen vahvistamiseksi,
että yhdistyksen päätös on mitätön.
34 §
Täytäntöönpanokielto
Kun kanne yhdistystä vastaan on pantu vireille, tuomioistuin voi kieltää yhdistyksen
päätöksen täytäntöönpanon tai määrätä sen keskeytettäväksi. Tällainen kielto tai
määräys voidaan myös peruuttaa.
Edellä 1 momentissa tarkoitettuun tuomioistuimen päätökseen ei saa erikseen hakea
muutosta.
6 LUKU
Yhdistyksen hallinto
35 §
Hallitus
Yhdistyksellä on oltava hallitus, johon kuuluu vähintään kolme jäsentä. Hallituksen
on lain ja sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaan huolellisesti hoidettava
yhdistyksen asioita. Hallitus edustaa yhdistystä.
Hallituksella on oltava puheenjohtaja. Puheenjohtaja ei saa olla vajaavaltainen.
Hallituksen muiden jäsenten on oltava 15 vuotta täyttäneitä. Konkurssissa oleva ei voi
olla hallituksen jäsenenä. Puheenjohtajalla ja vähintään puolella hallituksen muista
jäsenistä on oltava kotipaikka Suomessa, jollei kauppa- ja teollisuusministeriö
myönnä lupaa poiketa tästä. Jos yhdistyksen varsinaisena tarkoituksena on valtiollisiin
asioihin vaikuttaminen, saa hallituksen jäsenenä olla vain henkilö, jolla on kotipaikka
Suomessa. (13.12.1994/1177)
36 §
Yhdistyksen nimenkirjoittajat
Hallituksen puheenjohtajalla on oikeus kirjoittaa yhdistyksen nimi, jollei tätä oikeutta
ole rajoitettu jäljempänä 3 momentissa tarkoitetuin tavoin. Yhdistyksen säännöissä
voidaan määrätä, että oikeus yhdistyksen nimen kirjoittamiseen on lisäksi:
1) yhdellä tai useammalla hallituksen jäsenellä;
2) asemansa perusteella muulla henkilöllä; tai
3) henkilöllä, jolla on siihen hallituksen erikseen antama henkilökohtainen oikeus.
Vajaavaltainen tai konkurssissa oleva ei voi edustaa yhdistystä eikä toimia sen
nimenkirjoittajana. Oikeutta yhdistyksen nimen kirjoittamiseen voidaan säännöissä
rajoittaa niin, että kahdella tai useammalla henkilöllä on vain yhdessä oikeus kirjoittaa
yhdistyksen nimi. Muuta rajoitusta ei saa merkitä yhdistysrekisteriin.
Yhdistyksen allekirjoituksessa tulee olla yhdistyksen nimi ja nimenkirjoittajan tai
nimenkirjoittajien omakätinen allekirjoitus.
Haaste ja muu tiedoksianto katsotaan yhdistykselle toimitetuksi, kun se on annettu
tiedoksi henkilölle, jolla on oikeus yksin tai yhdessä toisen kanssa kirjoittaa
yhdistyksen nimi.
37 §
Esteellisyys
Hallituksen jäsen tai yhdistyksen toimihenkilö ei saa osallistua hänen ja yhdistyksen
välistä sopimusta koskevan eikä muunkaan sellaisen asian käsittelyyn eikä
ratkaisemiseen, jossa hänen yksityinen etunsa saattaa olla ristiriidassa yhdistyksen
edun kanssa.
38 § (28.10.1994/941)
Tilintarkastus
Yhdistyksen tilintarkastuksesta on voimassa, mitä tässä laissa ja tilintarkastuslaissa
(93 6/94) säädetään.
Yhdistyksellä on oltava vähintään yksi tilintarkastaja ja varatilintarkastaja.
39 §
Vahingonkorvausvelvollisuus
Hallituksen jäsen ja yhdistyksen toimihenkilö on velvollinen korvaamaan vahingon,
jonka hän on toimessaan tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttanut yhdistykselle.
Sama koskee tätä lakia tai yhdistyksen sääntöjä rikkomalla yhdistyksen jäsenelle tai
muulle aiheutettua vahinkoa. Työntekijän asemassa olevan
vahingonkorvausvelvollisuudesta on voimassa, mitä siitä erikseen säädetään.
(28.10.1994/94 1)
Vahingonkorvauksen sovittelusta sekä korvausvastuun jakautumisesta kahden tai
useamman korvausvelvollisen kesken on voimassa, mitä vahingonkorvauslain
(412/74) 2 ja 6 luvussa on säädetty. Kanne yhdistykselle aiheutetun vahingon
korvaamisesta voidaan nostaa myös yhdistyksen kotipaikan tuomioistuimessa.
7 LUKU
Purkautuminen
40 §
Selvitystoimet
Kun yhdistys on päättänyt purkautua, hallituksen on huolehdittava purkautumisesta
johtuvista selvitystoimista, jollei yhdistys ole valinnut hallituksen tilalle tehtävään
yhtä tai useampaa muuta selvitysmiestä. Selvitystoimiin ei kuitenkaan ole tarpeen
ryhtyä, jos yhdistys purkautumisesta päättäessään on samalla hyväksynyt hallituksen
laatiman loppuselvityksen, jonka mukaan yhdistyksellä ei ole velkoja.
Purkautumisesta päättäneen yhdistyksen taloudellista toimintaa saadaan jatkaa vain
siinä määrin kuin tarkoituksenmukainen selvittely sitä vaatii. Selvitysmiehillä on
oikeus pyytää julkista haastetta velkojille sekä oikeus luovuttaa yhdistyksen omaisuus
konkurssiin. Jos velkojen maksamisen jälkeen jäljelle jääneitä varoja ei voida käyttää
säännöissä määrätyllä tavalla, selvitysmiesten on luovutettava ne valtiolle
käytettäväksi mahdollisuuksien mukaan yhdistyksen toimintaan läheisesti liittyvän
tarkoituksen edistämiseen. Selvitysmiesten on laadittava purkautumisesta
loppuselvitys ja huolehdittava sen säilyttämisestä.
Yhdistys katsotaan lakanneeksi, kun purkautumisesta on tehty merkintä
yhdistysrekisteriin.
41 §
Yhdistyksen julistaminen purkautuneeksi
Jos yhdistyksen toiminta on loppunut eikä yhdistystä ole purettu, voi sen jäsen ja
muu, jota asia koskee, hakea yhdistyksen kotipaikan tuomioistuimelta
yhdistyksenjulistamista purkautuneeksi. Hakemuksen johdosta on yhdistykselle
varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Hakemukseen on suostuttava, jos yhdistyksen
toiminnan osoitetaan loppuneen. Jollei muuta näytetä, yhdistyksen toiminnan on
katsottava loppuneen, jos yhdistyksestä viimeksi yhdistysrekisteriin tehdystä
ilmoituksesta on kulunut kymmenen vuotta.
Tuomioistuimen on suostuessaan hakemukseen samalla tarvittaessa määrättävä hakija
tai muu henkilö selvitysmiehenä huolehtimaan selvitystoimista. Tällöin on vastaavasti
sovellettava, mitä 40 §:n 2 momentissa on säädetty.
42 §
Selvitystoimien moittiminen
Jos yhdistyksen jäsen tai muu, jonka oikeutta yhdistyksen purkautuminen koskee,
haluaa moittia selvitysmiesten toimenpidettä, on hänen nostettava kanne
selvitysmiehiä vastaan kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun purkautumisesta on
tehty merkintä yhdistysrekisteriin. Kannetta on ajettava yhdistyksen kotipaikan
tuomioistuimessa.
8 LUKU
Yhdistyksen lakkauttaminen
43 §
Lakkauttaminen ja varoitus
Yhdistyksen kotipaikan alioikeus voi sisäasiainministeriön, virallisen syyttäjän tai
yhdistyksen jäsenen kanteesta julistaa yhdistyksen lakkautetuksi:
1) jos yhdistys toimii olennaisesti vastoin lakia tai hyviä tapoja;
2) jos yhdistys toimii olennaisesti vastoin sen säännöissä määrättyä tarkoitusta; tai
3)jos yhdistys toimii vastoin 4 §:ssä tarkoitettua lupaa tai 35 §:n 3 momentin
säännöstä.
Jos yleinen etu ei vaadi yhdistyksen lakkauttamista, voidaan yhdistykselle
lakkauttamisen sijasta antaa varoitus.
Jos yhdistys julistetaan lakkautetuksi tai sille annetaan varoitus, voidaan myös
yhdistykseen suoraan tai välillisesti kuuluva yhdistys, joka on haastettu
oikeudenkäyntiin vastaajaksi, julistaa lakkautetuksi tai antaa sille varoitus, jos tämä
on myötävaikuttanut ensiksi mainitun yhdistyksen 1 momentissa tarkoitettuun
menettelyyn.
Jos lakkautetun yhdistyksen varoja ei voida käyttää niin kuin säännöissä on määrätty
taikka tuollainen käyttö olisi vastoin lakia tai hyviä tapoja, yhdistyksen varat on
julistettava menetetyiksi valtiolle.
44 §
Väliaikainen toimintakielto
Kun yhdistyksen lakkauttamista koskeva asia on tullut vireille, tuomioistuin voi asiaa
käsitellessään asianosaisen vaatimuksesta kieltää väliaikaisesti yhdistyksen
toiminnan, jos on todennäköistä, että yhdistys toimii vastoin 43 §:n 1 momentin
säännöksiä.
Sisäasiainministeriön tai virallisen syyttäjän vaatimuksesta 1 momentissa tarkoitettu
kielto voidaan antaa jo ennen kuin yhdistyksen lakkauttamista koskeva asia on tullut
vireille, jos on todennäköistä, että yhdistys toimii olennaisesti vastoin lakia tai hyviä
tapoja taikka lainvastaisesti jatkaa lakkautetun yhdistyksen toimintaa. Tällainen kielto
raukeaa, jollei haastetta yhdistyksen lakkauttamiseksi ole pyydetty 14 päivän kuluessa
kiellon antamisesta, ja on voimassa enintään siihen saakka, kunnes asia tulee
käsiteltäväksi tuomioistuimen istunnossa.
Jos tuomioistuin on antanut väliaikaisen toimintakiellon, sen on joka kerta asiaa
käsitellessään päätettävä kiellon voimassaolosta. Toimintakieltoa koskevaan
päätökseen ei saa erikseen hakea muutosta valittamalla.
Jos väliaikainen toimintakielto on määrätty 43 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella,
kiellon voimassa ollessa yhdistyksen toiminnan jatkamista varten ei saa perustaa uutta
yhdistystä.
45 §
Toiminnan lopettaminen ja selvitysmiehet
Kun yhdistys on julistettu lakkautetuksi tai määrätty väliaikaiseen toimintakieltoon,
yhdistyksen toiminta on heti lopetettava. Yhdistyksen hallitus saa kuitenkin jatkaa
yhdistyksen harjoittamaa elinkeinoa tai ansiotoimintaa ja hoitaa yhdistyksen
omaisuutta, kunnes päätös lakkauttamisesta tulee lainvoimaiseksi, jollei tuomioistuin
toisin määrää. Jos tuomioistuin ei salli hallituksen hoitaa yhdistyksen omaisuutta 1
momentissa tarkoitettuna aikana, tuomioistuimen on määrättävä vähintään yksi
henkilö uskottuna miehenä hoitamaan yhdistyksen omaisuutta.
Samalla kun tuomioistuin julistaa yhdistyksen lakkautetuksi, sen on tarvittaessa
määrättävä selvitysmies tai useampia selvitysmiehiä. Tällöin on soveltuvin osin
noudatettava, mitä selvitysmiehistä ja selvitystoimien moittimisesta yhdistyksen
purkautuessa on tässä laissa säädetty.
46 §
Laillinen tuomioistuin
Yhdistyksen lakkauttamista koskeva kanne tutkitaan sen paikkakunnan
tuomioistuimessa, jossa yhdistyksellä on kotipaikka. Tämä tuomioistuin voi samalla
käsitellä myös 43 §:n 3 momentissa tarkoitetun yhdistyksen lakkauttamista koskevan
asian.
9 LUKU
Yhdistysrekisteriin merkitseminen
47 §
Viranomaiset
Yhdistysrekisteriä pitää patentti- ja rekisterihallitus. Yhdistysrekisteriasioiden
paikallisviranomaisina toimivat [väestökirjahallinnosta annetussa laissa (76/84)]
tarkoitetut rekisteritoimistot. (13.12.1994/1177)
Yhdistysrekisteri siihen kuuluvine asiakirjoineen on julkinen siten kuin yleisten
asiakirjain julkisuudesta annetussa laissa (83/5 1) on säädetty. Ks. RekisterihallintoL
166/1996.
48 §
Perusilmoitus
Ilmoitus yhdistyksen rekisteröimiseksi (perusilmoitus) on tehtävä kirjallisesti patenttija
rekisterihallitukselle tai yhdistyksen kotipaikan paikallisviranomaiselle, joka
toimittaa sen patentti-ja rekisterihallitukselle. (13.12.1994/1177)
Perusilmoituksessa, johon on liitettävä yhdistyksen perustamiskirja ja säännöt, on
ilmoitettava yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan ja yhdistyksen nimenkirjoittajan
täydellinen nimi, osoite, kotikunta ja henkilötunnus sekä mahdollinen
nimenkirjoitusoikeutta koskeva 36 §:ssä tarkoitettu rajoitus. Jos henkilöllä ei ole
suomalaista henkilötunnusta, ilmoitetaan syntymäaika. (13.12.1994/1177)
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan on allekirjoitettava ilmoitus ja vakuutettava,
että ilmoituksessa mainitut tiedot ovat oikeat ja että nimenkirjoittajat ovat
täysivaltaisia.
49 §
Perusilmoituksen käsittely ja yhdistyksen rekisteröiminen
Perusilmoituksesta patentti- ja rekisterihallitus tarkastaa, että:
1) se on tehty 48 §:ssä säädetyllä tavalla;
2) yhdistyksen nimi selvästi erottuu rekisterissä
ennestään olevien yhdistysten nimistä eikä ole harhaanjohtava;
3) yhdistyksen rekisteröimiselle ei 1 luvun säännösten mukaan ole estettä; sekä
4) rekisteröimiselle ei ole muuta lakiin perustuvaa estettä. (13.12.1994/1177)
Jos rekisteröimiselle on 1 momentin perusteella este, mutta ilmoitusta ei kuitenkaan
jätetä tutkimatta tai rekisteröintiä heti evätä, ilmoituksen tekijälle on varattava
tilaisuus ilmoituksen täydentämiseen tai oikaisemiseen taikka lausunnon antamiseen.
Tämä on tehtävä patentti- ja rekisterihallituksen määräämässä ajassa ja uhalla, että
asia muuten raukeaa, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Jos rekisteröimiselle on este
vielä senkin jälkeen, kun ilmoitusta on täydennetty tai oikaistu tai lausunto annettu,
rekisteröiminen on evättävä. Ilmoituksen tekijälle voidaan kuitenkin antaa uusi
määräaika, jos siihen on aihetta. (13.12.1994/1177)
Jos estettä rekisteröimiselle ei ole, yhdistys on rekisteröitävä viivytyksettä.
(8.12.1995/1380)
50 §
Rekisteröimistä osoittava merkintä
Kun yhdistys on merkitty rekisteriin, lisätään sen nimeen sanat "rekisteröity yhdistys"
tai näiden sanojen lyhennys "ry" taikka, jos yhdistyksen säännöt ovat ruotsinkieliset,
sanat "registrerad förening" tai niiden lyhennys "rf".
Jos yhdistyksellä on 9 §:n mukaisesti sekä suomenkielinen että ruotsinkielinen nimi,
sanottu merkintä lisätään sen suomenkieliseen nimeen suomenkielisenä ja
ruotsinkieliseen nimeen ruotsinkielisenä. Jos yhdistyksellä on myös saamenkielinen
nimi, lisätään tähän nimeen sanat "registrerejuvvon searv" tai niiden lyhennys "rs".
51 §
Kaksikielisen yhdistyksen rekisteröiminen
Yhdistys merkitään rekisteriin sekä suomen että ruotsin kielellä, jos yhdistyksen
säännöt on laadittu ja ilmoitus rekisteriin tehdään molemmilla kielillä.
Perusilmoituksen tai sääntöjen muuttamista koskevan ilmoituksen yhteydessä taikka
asetuksella säädettävän ajan kuluessa on lisäksi toimitettava virallisen kääntäjän
antama todistus siitä, että säännöt ovat keskenään samansisältöiset.
52 §
Muutosilmoitus
Yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta sekä hallituksen puheenjohtajan ja
nimenkirjoittajan vaihtumisesta on tehtävä rekisteriin ilmoitus (muutosilmoitus),
johon sääntöjä muutettaessa on liitettävä muutetut säännöt. Ilmoituksen tekemisestä,
allekirjoittamisesta ja vakuutuksesta on voimassa, mitä 48 §:ssä on perusilmoituksesta
säädetty.
Sääntöjen muutos tulee voimaan, kun se merkitään rekisteriin.
Kun nimenkirjoittajan vaihtuminen on merkitty rekisteriin, muutoksen on katsottava
tulleen sivullisen tietoon, paitsi jos käy selville, ettei sivullinen ole muutoksesta
tiennyt eikä ollut velvollinen tietämään. Ennen muutoksen merkitsemistä rekisteriin ei
siihen voida vedota muuta kuin sitä vastaan, jolla näytetään olleen siitä tieto.
53 §
Purkautumisilmoitus
Yhdistyksen purkautumisesta on hallituksen puheenjohtajan tai selvitysmiehen
tehtävä rekisteriin ilmoitus (purkautumisilmoitus), josta käy ilmi, ketkä ovat toimineet
selvitysmiehinä samoin kuin se, että selvitystoimet on saatettu loppuun.
54 §
Muutos- ja purkautumisilmoitusten käsittely
Muutos- ja purkautumisilmoitusten tarkastamisesta ja merkitsemisestä rekisteriin on
soveltuvin osin voimassa, mitä perusilmoituksen tarkastamisesta ja sen
merkitsemisestä rekisteriin on säädetty.
55 §
Ennakkotarkastus
Patentti- ja rekisterihallitus voi suorittaa yhdistyksen tai sen perustajien hakemuksesta
sääntöjen tai niiden muutoksen tarkastuksen ennakolta (ennakkotarkastus), milloin
siihen yhdistyksen koon, sääntöjen muutoksen merkityksen tai muun sellaisen syyn
vuoksi on aihetta. Hakemus voi koskea myös yhdistykseen suoraan tai välillisesti
kuuluvan tai kuuluvaksi aiotun yhdistyksen sääntöjä. (13.12.1994/1177)
Ennakkotarkastukseen on sovellettava, mitä perus- ja muutosilmoitusten
tarkastamisesta on edellä säädetty. Ennakkotarkastuksesta annettu päätös on sitova
paitsi, jos yhdistys on muuttanut ennakkotarkastuksessa olleita sääntöjä tai niiden
muutoksia sillä tavoin, että uusi tarkastus on tarpeellinen. Päätös on voimassa kaksi
vuotta sen antamisesta lukien.
Ennakkotarkastuksesta huolimatta perus- ja muutosilmoitukset on tehtävä siten kuin
edellä on säädetty ja niissä on ilmoitettava myös ennakkotarkastusta koskevasta
päätöksestä ja miltä osin sääntöjä on muutettu ennakkotarkastuksen jälkeen.
Yhdistys voi päättää, että ennakolta tarkastettua sääntöjen muutosta, joka on
hyväksytty yhdistyksessä muuttumattomana, on ennakkotarkastuksesta annetun
päätöksen voimassaoloaikana noudatettava yhdistyksen sisäisessä toiminnassa, vaikka
muutosta ei vielä ole merkitty rekisteriin.
56 §
Muutoksenhaku ja rekisterimerkinnän kumoaminen
Muutoksen hakemisesta patentti- ja rekisterihallituksen tämän lain nojalla tekemään
päätökseen säädetään erikseen. Päätökseen, ettei 55 §:ssä tarkoitettua
ennakkotarkastusta suoriteta, ei kuitenkaan saa hakea muutosta valittamalla.
(13.12.1994/1177)
Joka katsoo, että yhdistyksen nimi tai muu rekisterissä oleva merkintä loukkaa hänen
oikeuttaan, voi yhdistyksen kotipaikan tuomioistuimessa nostaa kanteen yhdistystä
vastaan rekisterimerkinnän kumoamiseksi.
57 §
Tarkemmat säännökset
Tarkempia säännöksiä yhdistysrekisteristä, siihen tehtävistä merkinnöistä ja
ilmoitusten käsittelystä sekä ennakkotarkastuksesta annetaan tarvittaessa asetuksella.
10 LUKU
Rekisteröimättömät yhdistykset
58 §
Vastuu velvoitteista
Yhdistys, jota ei ole merkitty rekisteriin, ei voi saada nimiinsä oikeuksia tai tehdä
sitoumuksia eikä kantaa tai vastata.
Rekisteröimättömän yhdistyksen puolesta tehdystä toimesta aiheutuneesta
velvoitteesta vastaavat toimeen osallistuneet tai siitä päättäneet henkilökohtaisesti ja
yhteisvastuullisesti. Yhdistyksen muut jäsenet eivät vastaa henkilökohtaisesti
sellaisesta velvoitteesta.
59 §
Yhdistyksen puolesta toimiminen
Rekisteröimätöntä yhdistystä koskevassa asiassa tuomioistuimessa ja muussa
viranomaisessa sen puolesta voi toimia yhdistyksen tai sen hallituksen puheenjohtaja
tai muu sen asioita hoitava. Tällaiselle henkilölle voidaan myös antaa yhdistykselle
tarkoitettu tiedonanto.
Kannetta rekisteröimättömän yhdistyksen lakkauttamiseksi voidaan ajaa yhdistyksen
tai sen hallituksen yhtä tai useampaa jäsentä vastaan. Kanne on nostettava sen
paikkakunnan tuomioistuimessa, jossa vastaajalla tai jollakin heistä on kotipaikka.
Rekisteröimättömiin yhdistyksiin on muutoin soveltuvin osin sovellettava, mitä 1-5,
10, 11, 43, 44, 60 ja 62 §:ssä on säädetty.
11 LUKU
Erinäisiä säännöksiä
60 § (13.12.1994/1177)
Tuomioistuimen ilmoitusvelvollisuus
Tuomioistuimen on ilmoitettava patentti- ja rekisterihallitukselle yhdistyksen
omaisuuden luovuttamisesta konkurssiin ja konkurssimenettelyn päättymisestä
tuomioistuimessa, 41, 43, 44 tai 45 §:n nojalla antamastaan päätöksestä sekä
lainvoiman saaneesta ratkaisusta, jolla rekisterissä oleva merkintä on kumottu tai jolla
on todettu, että yhdistyksen päätös, josta on tehtävä ilmoitus rekisteriin, on pätemätön,
taikka jolla on määrätty tällaisen päätöksen täytäntöönpanokiellosta tai kiellon
peruuttamisesta.
61 §
Omaisuuden luovuttaminen konkurssiin
Yhdistyksen omaisuuden luovuttamisesta konkurssiin päättää yhdistyksen hallitus.
62 §
Rangaistussäännös
Joka tämän lain vastaisesti jatkaa lakkautetuksi julistetun tai väliaikaiseen
toimintakieltoon määrätyn yhdistyksen toimintaa edustamalla yhdistystä tai
toimimalla sen puolesta taikka ottamalla uusia jäseniä yhdistykseen tai
toimeenpanemalla yhdistyksen kokouksen taikka muulla sellaisella tavalla, on
tuomittava, jollei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta,
laittoman yhdistystoiminnan harjoittamisesta sakkoon.
Joka antaa patentti- ja rekisterihallitukselle tai paikallisviranomaiselle väärän tässä
laissa tarkoitetun ilmoituksen tai vakuutuksen, on tuomittava rangaistukseen siten
kuin rikoslaissa säädetään.
(13.12.1994/1177)
12 LUKU
Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset
63 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1990. Lailla kumotaan yhdistyksistä 4
päivänä tammikuuta 1919 annettu laki siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.
64 §
Tämän lain vastaiset määräykset
Jos ennen tämän lain voimaantuloa rekisteröidyn yhdistyksen sääntöihin sisältyy
tämän lain vastaisia määräyksiä, on niiden sijasta noudatettava tämän lain säännöksiä,
mikäli jäljempänä ei toisin säädetä.
65 §
Rekisteri-ilmoitusten käsittely
Jos ilmoitus yhdistyksen rekisteröimiseksi tai rekisterissä olevien tietojen
muuttamiseksi on tehty ennen tämän lain voimaantuloa, on ilmoitus käsiteltävä ja
ratkaistava aikaisemman lain mukaan. Vaikka yhdistyksen sääntöjen muuttamista
koskeva ilmoitus on tehty lain voimaantulon jälkeen, on sen rekisteriin
merkitsemisessä sovellettava aikaisempaa lakia, jos sääntöjen muuttamisesta on
yhdistyksessä päätetty ennen lain voimaantuloa ja yhdistyksen hallituksen
puheenjohtaja on tästä antanut ilmoituksessa tiedon.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa on säädetty, yhdistys voi lain vahvistamisen jälkeen
muuttaa sääntöjään noudattaen tämän lain säännöksiä ja tehdä siitä
muutosilmoituksen rekisteriin ennen lain voimaantuloa. Tällainen sääntöjen
muuttaminen merkitään rekisteriin lain voimaantulon jälkeen.
66 §
66 § on kumottu L:lla 13.12.1994/1177.
67 §
Määrävähemmistöä koskeva määräys
Mitä 20 §:n 2 momentissa on säädetty tarvittavasta määrävähemmistöstä, ei sovelleta
sellaiseen yhdistykseen, jonka säännöissä on ennen tämän lain voimaantuloa määrätty
muusta määrävähemmistöstä.
68 §
Vaalitapa
Jos yhdistyksen säännöissä on tämän lain voimaan tullessa määrätty
liittoäänestyksestä tai suhteellisen vaalin noudattamisesta vaaleissa, mutta ei
liittoäänestyksessä käytettävästä vaalitavasta tai siitä, miten suhteellinen vaali
toimitetaan, noudatetaan liittoäänestyksessä sekä suhteellista vaalia toimitettaessa
yhdistyksen päättämää menettelyä, kunnes asiasta on säännöissä määrätty.
69 §
Hallituksen kokoonpano
Ennen tämän lain voimaantuloa valitun hallituksen kokoonpano on saatettava 35 §:n
mukaiseksi kahden vuoden kuluessa lain voimaantulosta.
70 §
Nimenkirjoitusoikeutta koskevat rajoitukset
Sen estämättä, mitä 36 §:n 3 momentissa on säädetty yhdistyksen
niinenkirjoitusoikeuden rajoittamisesta, on ennen tämän lain voimaantuloa
rekisteröidyn yhdistyksen säännöissä oleva ja yhdistysrekisteriin merkitty muukin
rajoitus pätevä, kunnes rajoitusta muutetaan.
HE 64/88, lvk.miet. 15/88, svk.miet. 1/89
Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen:
29.12.1989/1331: Tämä laki tulee voimaan 1. päivänä tammikuuta 1990. HE 195/89,
lvk.miet. 14/89,. svk.miet. 210/89
18.12.1992/1426: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1993. Maistraatti
siirtää yhdistysrekisteriasetuksen (506/89) 8 §:ssä tarkoitetut asiakirjat asianomaiselle
rekisteritoimistolle.
HE 131/92, LaVM 10/92
30.12.1992/1614: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993.
HE 120/92, LaVM 16/92
28.10.1994/941: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1995. HE 295/93,
TaVM 27/91, ETA-sopimuksen liite XXII: neuvoston direktiivit (84/253/ETY,
781660/ETY, 83/349/ETY)
13.12.1994/1177: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1995. Tämän lain
voimaan tullessa oikeusministeriössä vireillä olevat asiat siirtyvät patentti-ja
rekisterihallituksen käsiteltäviksi lukuun ottamatta yhdistyslain 35 §:ssä tarkoitettuja
poikkeuslupa-asioita jotka siirtyvät kauppa- ja teollisuusministeriön käsiteltäviksi.
Ilmoitus tai hakemus, joka tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten
mukaan tuli toimittaa oikeusministeriölle ja jota koskevamääräaika on alkanut kulua
ennen tämän lain voimaantuloa, katsotaan toimitetuksi määräajan kuluessa, jos
ilmoitus tai hakemus toimitetaan määräajan kuluessa joko oikeusministeriölle tai
patentti-ja rekisterihallitukselle. Yhdistysrekisteriasioissa perittävät maksut
määräytyvät asian vireillepanoajankohdan mukaan.
Osoite ja henkilötunnus tai syntymäaika on ilmoitettava yhdistysrekisteriin
viimeistään, kun yhdistyksellä on muutoin velvollisuus tehdä hallituksen
puheenjohtajan tai nimenkirjoittajan muutosilmoitus.
HE 217/94, TaVM 30/94
8.12.1995/1380: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1996. Jos
yhdistyslain 48, 52 tai 53 §:ssä tarkoitettu ilmoitus taikka 55 §:ssä tarkoitettu hakemus
on tehty ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan tämän lain voimaan tullessa
voimassa olleita säännöksiä.
HE 149/95, VaVM 25/95, EV 94/95